Kirjoista tiedottaminen luennoilla

Kirjoista puhuminen on herkkä asia. Aina joskus saan palautetta siitä. Näen sen kuitenkin kädenojennuksena kuulijoille.

Minusta kirjoittamani kirjat ovat tärkeitä ja toki toivon, että ne tunnetaan. Koen tärkeänä kuljettaa mukanani, jos mahdollista, paljon erilaisia kirjoja tutustuttavaksi ja haluttaessa saman tien myös tilattavaksi. Kirjalistojen kanssa ne voi löytää myös kirjastoista tai netistä.

Kirjat on kirjoitettu tavoittamaan yleisönsä, joka on usein juuri sama, joka tulee luennollekin. Haluan kertoa yleensä paljon enemmän, kuin ehdin luennolla sanoa. Samasta syystä annan usein diatkin jakoon.

Luennon kuluessa voin kuitenkin mainita, että juuri tästä aiheesta löytyy kokonainen kirjakin. Kirjoista löytyy syventäviä yksityiskohtaisia esimerkkejä ja selityksiä, joihin on hyvä ja helppo palata luennon jälkeenkin. Näin aiheeseen perehtyminen helpottuu ja vaikuttavuus parantuu.

Samalla voi saada ajatuksen myös hommata kirja nuorelle tai pikkulapsiperheeseen. Toivon siis, että huolella kirjoitettu kirja paitsi tarjoaa tuota lisätietoa, myös löytää lukijansa.

 Tietokirjojen myynti on usein hyvin pientä. Taloudellinen etu etenkin työryhmässä tehtynä on usein nimellinen. Monista kirjoista en saa lainkaan tuloa, mm. Väestöliiton työssä tehdyistä (Kiukkukirja, Kapinakirja, Vahva vanhemmuus, Äidin kielletyt tunteet ym.) tai Opetushallituksen julkaisuista (Aggression portaat, Seksuaalisuuden portaat).

raisan_kirjallisuus_1.jpg