Ohjeita haastavien tunteitten hallintaan

On hyvä antaa lapselle mahdollisuus, lupa ilmaista harmia, kiukkua ja mustasukkaisuutta sanoin ja elein. Kiukkua ja tunteita voi myös piirtää tai nyrkkeillä tyynyyn, repiä sanomalehteä ja hyppiä tasajalkaa. Pieni lapsi tarvitsee toimintaa purkaakseen tunteen.

Samalla aikuisen kannattaa toimia ”kielenkääntäjänä”. Lapsi kokee voimakkaan tunteen ja aikuinen sanoittaa sen (tuomitsematta, selkeästi): ”Nyt sinua harmittaa, kun minä imetän vauvaa, enkä voi olla sinun kanssasi.” ”Olet vihainen, kun et saa karkkia”, ”Nyt taidat olla väsynyt ja kyllästynyt tähän kävelyyn”. Ja sitten neuvo, mitä tehdä, vaikkapa: ”Kohta se tunne menee ohi. Se on pelkkä tunne, ei haittaa. Et saa lyödä. Voit käydä kiljumassa tyynyyn, jos haluat. Kävellään yhdessä, käsi kädessä.”

Eli ettei vain hoeta ei-ei-älä-älä, vaan annetaan lapselle tunteista puhumisen kieli, tieto siitä että tunne menee aina (itsestäänkin) ohi ja keinoja suunnata aggressiota jonnekin sallittuun. Tunteita voi oppia hallitsemaan, kunhan ensin saa jotenkin kiinni niistä. Jos pahalla ololla on nimi (pettymys, raivo, suru), sen kanssa pärjää helpommin.

Samalla kun estää, kannattaa kertoa, mitä suurella tunteella voisi tehdä. Kuohuva tunne on mielekäs reaktio, sen kautta lapsi opettelee pitämään puoliaan, vaatimaan oikeudenmukaisuutta ja puolustautumaan. Noita tunteita tarvitaan, niitä ei saa tukahduttaa.

Jos on suuri tunnekuohu päällä, sitä ei voi noin vain poistaa. Niinpä on hyvä, kiellon yhteydessä, neuvoa mitä sitten saa tehdä. Sanoita tunne ääneen ja sitten kerro lapselle, että voit hyppiä tasajalkaa, silputa tuon sanomalehden tai piirtää kiukkukuvia, kunnes helpottaa.

Lapsella voi olla vaikka oma tyyny, jota voi potkia tai hakata lattiaan, kun suututtaa tms.

Myönteisen kautta kannustamalla pääsee usein parempaan lopputulokseen kuin rankaisulla ja uhkailulla. Katso esim. positiivinen pisarapuuttuminen.

Tehokkain tapa saada lapsi tekemään jotain oikein on yleensä se, että oikein tekemisestä palkitaan.

Lapsi, jota kiitetään jostakin, mitä hän tekee, pyrkii pian toistamaan tekonsa. Jos aina kiitetään siitä, että hän syö nätisti, eikä yhtään maitolasia ole kaatunut, ja miten hienosti hän istuu keikkumatta, lapsi piankin oppii syömään nätisti. Jos sen sijaan aikuiset vaikenevat ja vasta virheen tapahtuessa sanovat kieltoja ja moitteita: Älä keiku! Ole kunnolla! lapsi hermostuu. Ja oppii, että hän saa vain kielteistä huomiota. Mutta sekin voi olla parempi kuin ei mitään huomiota. Eli näin todennäköisesti vahvistetaan ei-toivottua käytöstä toivotun sijaan.

Tarravihot, aurinkokuvat, ihailu ja respektipisteet tehoavat paremmin. Toistuvista rutiinijutuista, kuten iltatoimista tai pukemisista voisi saada joka kerralla tarran tarratauluun silloin, kun ne sujuvat. Sitten kun tarroja on tietty määrä, voisi saada vaikka tehdä yhdessä jotain kivaa toisen vanhemman kanssa ilman muita sisaruksia, ylimääräisen iltasadun tai muuta sellaista.

Minkälaisia hyviä hetkiä on lapsen kanssa? Niissä hetkissä kannattaa kertoa lapselle, miten ihana ja rakastettava hän on. Raivokohtausten uuvuttamien vanhempien on joskus vaikeaa nähdä lapsen rakastettavuutta.

Torumisesta ja kieltämisestä saattaa tulla kielteisen viestinnän kierre. On hyvin tärkeää pitää huolta, että on joskus kiireettömiä hetkiä, jolloin lapsi saa jomman kumman vanhemman (tai molempien) jakamatonta huomiota, sitä itse vaatimatta. Useinhan tällaisen huomion saa välittömästi, jos tekee jotakin erittäin kiellettyä – sekin voi olla lapsesta palkitsevaa.

On hyvin tärkeää antaa jokaiselle lapselle myönteistä palautetta aina tilanteen tullen. On hyvä sanoa hänelle siitä, kuinka tärkeä ja rakas hän on, vaikka hän ei olisi sitä mitenkään erityisesti ansainnutkaan: Ihanaa, että olet minun lapseni! Toki myönteistä palautetta voi antaa myös silloin, kun lapsi toimii toivotulla tavalla. Mutta että ilman suorittamistakin hän tuntisi olevansa riittävän hyvä sellaisenaan, kummankin vanhemman hyväksymä.

Kaiken keskellä on tärkeää, että vanhemmat huolehtivat omasta hyvinvoinnistaan ja ottavat vuorotellen hetkiä, jolloin voi virkistyä ja tehdä jotain omaa mukavaa. Näin saa voimia myös kohdata ristiriitatilanteita lapsen kanssa rauhallisemmin mielin.

Monet ovat väsyneitä tilanteeseen osaltaan sen vuoksi, ettei isovanhempia ole käytettävissä hoitoavuksi. Silloin saattaisi olla mahdollista etsiä muuta vaihtoehtoa, esim. MLL:n tai Väestöliiton lastenhoidosta? Monet hoitoalan opiskelijat tekevät mielellään työtä tilapäisenä lastenhoitajana.

Yksi vaihtoehto on myös hoitaa vuorotellen tuttavaperheen kanssa. Parinkin tunnin aikuisten kahdenkeskinen aika voi tehdä uskomattoman hyvää.

Ihminen on väkivaltaisimmillaan pienenä, jolloin hän vaistomaisesti reagoi lyömällä, potkimalla ja puremalla riitaan tai uhkaan. Se on synnynnäinen itsepuolustusreaktio. Siitä asti häntä aggressiokasvatetaan: ei saa lyödä. Mutta mitä sitten saa tehdä, se on myös sanottava. ”Pysy aikuisena” tarkoittaa, että aikuisella tulisi olla itsellään hallussa jo vähemmän primitiivisiä keinoja. Ei saa mennä 2-3v tasolle karjumaan, lyömään ja potkimaan, vaan on annettava aikuinen malli. Miten aikuinen pärjää kiukkunsa kanssa?

Jos lasta lyö, lapsi oppii, että lyöminen on sallittua.

Jos aikuinen satuttaa uhaten ja pelotellen (”Nyt tiedät, miltä tuntuu kun lyö!”), lapsi oppii, että vahvempi ja isompi saa lyödä, uhata ja pelotella pienempiään.

Jos aikuinen kohtelee lasta loukaten ja satuttaen: tukistellen, luunappeja antaen, läimien ja nipistellen, lapsi oppii että sen arvoinen hänen kehonsa on: sitä saa satuttaa ja kaltoinkohdella.

Halveksunnan kulttuurissa lasta opetetaan moittimalla, ivalla, häpäisyllä, pelolla ja ankaruudella. Kurittaminen ja epäonnistumisten esiin nostaminen johtaa siihen, että lapsen itsetunto murenee. Jos lapselle sanotaan, että hän on aina vaikea, eikä koskaan kunnolla, hän lakkaa yrittämästä. Jos vanhempi on hänet jo tuominnut luuseriksi, hän kokee, ettei pysty tuota leimaa enää poistamaan. Lapsi jota nimitellään tyhmäksi ja ilkeäksi saa vain häpeän taakakseen, ei keinoja vaikeiden tilanteiden ja tunteitten hallintaan. Surullista.

Kunnioittava suhtautuminen itseen, lapseen ja nuoreen on tehokkainta väkivallan ehkäisyä. Jos kunnioitan itseäni, en salli itseäni kohdeltavan huonosti. Näin annan lapsellekin itsekunnioituksen mallin. Jos kunnioitan lasta, en ikinä nimittele häntä, enkä taatusti lyö. Kun nuoren kohtaa kunnioittaen, hän kunnioittaa takaisin. Kunnioittavassa kulttuurissa kasvatetaan myönteiseen keskittymällä ja onnistumisten esiin nostamisella. Puhe lapselle on lasta arvostavaa ja ymmärtävää, kannustavaa ja rohkaisevaa, lujaa ja määrätietoista, lempeää ja myötätuntoista. Lasta kasvatetaan kiittämällä, respektipisteillä ja tarravihoilla. Lapsi, joka oppii hyvät käytöstavat pienenä, saa aikuisena todennäköisemmin paremman työn ja enemmän terveyttä.

Katso esim. Anna arvostavia kohtaamisia, Näe lapsi vahvuuksien kautta.