MITEN OPETAN PETTYMYKSEN ja epäonnistumisen sietämistä?

1. Tee lapsen kanssa yhdessä arkisia asioita.

Lapsi oppii sietämään arkea, vaikkapa pihan lakaisua.

Lapsi saa mallin siitä, miten aikuinen ohjaa omaa mieltään. Ei vaadita tätä lapselta yksin.

Aikuisen luoma pehmeä, mutta vakaa ilmapiiri, ilman jännitteisyyttä.

Itsesäätelykeinot lisääntyvät. Tämä tarkoittaa mm. tunteitten ja reaktioitten hallintaa, kykyä sietää ja odottaa.

Aina ei tarvitse olla viihdykkeitä.

Välittää arvoja lapselle: kun on joku tärkeä asia. jonka haluaa toteutuvan, voi sietää hankaluutta.

2. Olet malli lapsellesi.

Millaista suhtautumista, käytöstä ja arvoja haluat siirtää lapsellesi? Toimi siten käytännössä.

Kyse on stressin siedosta, kun toiveet ja edellytykset eivät kohtaa.

Vastoinkäymiset hankaluudet kuuluvat elämään. Niitä on ja voi sietää.

Ristiriidan sietämistä ja sen sietämisen opettamista. Esimerkiksi: rakastan kesää ja on talvi. Ei laiteta mutta-sanaa väliin. Hyväksytään ristiriita pehmeästi ja vakaasti: nyt nautin talvesta.

Voi kuvitella olevansa vuori, joka kestää paljon ja saa asioihin etäisyyttä. Hyväksyy stressin, se ei hötkäytä niin paljon. Se tuo pikkuisen helpotusta kärsimykseen.

Ymmärtävä myötätunto lasta ja itseä kohtaan vahvistaa. Omien ajatusten ohjaaminen turvalliseen suuntaan.

Aikuinen antaa puheellaan ja teoillaan mallin lapselle. Yhdessä harjoitellen otetaan tarkkaileva ja hyväksyvä asenne mieleen nouseviin hankaluuksiin, mielen ja kehon reaktioihin. Näitä taitoja aikuisetkin joutuvat jatkuvasti harjoittelemaan.

3. Hyväksyntä.

Hyväksy lapsi sellaisenaan. Lapsi, joka tietää olevansa hyväksytty ilman suoritteita, on vahvoilla epäonnistuessaan. Osoita selvästi, että lapsi on riittävä ja oikeanlainen.

Mallinna ja opeta nykytilanteen hyväksyminen. Näin se nyt on. Jo tapahtunutta ei saa tapahtumattomaksi riehumalla, se kannattaa hyväksyä ja katsoa toiveikkaasti eteenpäin. Siinä säästyy energiaa. Ei jäädä jumiin negatiiviseen ajatukseen.

Aikuisenkin keskeneräisyyden hyväksyminen: aina ei aikuinenkaan ole oikeassa. Oman käytöksen ja mielen hallinta vaatii harjoittelua, aina se ei onnistu. Samoin lapsen keskeneräisyyden hyväksyminen. Harjoitus vaatii paljon toistoja ja opitaan pikkuhiljaa. Lapsi oppii hitaasti, yksi asia kerrallaan sietämään pettymyksiä.

4. Optimismin opettaminen.

Optimismi on käytännöllistä, silloin ajattelee selviytyvänsä.

Kun on toiveikkuutta, on vaihtoehtoisia polkuja, eikä tunne olevansa umpikujassa.

Tuo joustavuutta ajatteluun ja helpottaa oloa. Voi alkaa keksiä uusia, monenlaisia vaihtoehtoja. kun pettymyksen yli voi katsoa. Olenkin hyvä jossain toisessa jutussa. Opiskelen vielä lisää. ’Uus yritys’!

5. Anna lapsen harjoitella pienissä pettymyksissä, joita elämä tuottaa. Aina ei saa heti haluamaansa ja joutuu odottamaan.

Vaali sääntöjä ja käytöstapoja kunnioittaen ja rauhallisesti.

Vaikka lapsi reagoi tunteella, älä mene siihen tunteeseen mukaan. Ota lapsen epäonnistuminen asiana, ei katastrofina.

Oikeuta lapsen tunne. Myötäelä kipu tai harmi hetken aikaa, jos lapsi itkee.

Sano ääneen lapsen tunne: Varmasti harmittaa! Tuntuu epäoikeudenmukaiselta! Tuo sattui!

Älä jätä lasta yksin tilanteessa, ole läsnä ja siedä itse tilanne kaikkinensa.

Kun lapsen kanssa on oltu yhdessä, oltu mallina ja opetettu arvoja, luodaan perusedellytyksiä kohdata elämään kuuluvia vastoinkäymisiä. Lapsen mieli rakentuu kestämään pettymyksiä. Jos kasvattaminen ja lohduttaminen alkaa siitä, kun tilanne on päällä, se voi olla tehotonta. Lapsen kohtaaminen pitää tapahtua aiemmin, ja apu pienissä tunteissa on kaiken alku.

6. Ole hyvä epäonnistujan malli itse.

Kerro jo etukäteen, että tunne on pelkkä tunne. Pahakin tunne kyllä katoaa, sitä ei kannata vatvoa.

Oikeuta oma tunne. Harmittele ja tuskaile hetki, mutta ei toisia syytellen tai kostoa vannoen.

Sanoita tunteesi rauhallisesti, vaikka sisälläsi kuohuu.

Älä jää tunteen vangiksi. Käännä nopeasti rakentavaksi: Uusi yritys! Ei haittaa! Tästä selvitään!

7. Älä vahvista kielteistä.

Pettymykseen pysähtyminen vahvistaa epäonnistumisen kokemusta lapsen mielessä.

Älä tee siitä isoa asiaa, älä lohduta liikkaa äläkä palkitse lapsen itkua aina jäätelöllä.

Tuomitsemattomuus ja syyllistämättömyys: katso asioita asioina ja tapahtumina äläkä väritä niitä kielteisillä tunteilla. vaikka mieleesi sellaisia nousisikin. Tässä kysytään ensin aikuisen itsehilintää.

Älä opeta sellaista arvoa, että kostan vääryydet heti kymmenkertaisesti. Tiedosta mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä ja mitä arvoja haluat välittää lapsellesi.

Älä moiti lasta typerykseksi tai tumpeloksi, se vain vaikeuttaa pettymyksen sietoa.

8. Käännä pian rakentavaksi.

Uusi yritys! Seuraavalla kerralla onnistut! Kyllä sinä pystyt kun vain yrität!

Luota lapsen onnistumiseen. Rohkaise yrittämään uudelleen.

Älä etsi syyllisiä äläkä mollaa lasta.

9. Opeta aikalisä.

Ei kannata toimia kuohuvan tunteen vallassa, se usein kaduttaa jälkeenpäin.

Kuvaile etukäteen pettymys ja opeta strategia. ’Mitä jos et onnistukkaan? Pettymys on kuin musta, musertava pilvi taivaalla, mutta kyllä menee ohi! Kun se on päällä, voi vaikkapa hakata nyrkkeilysäkkiä, piirtää, karjua tyynyyn, hyppiä tasajalkaa, laskea sataan, juosta metsään, repiä lehteä jne’. Mallinna näitä itse.

Aikuisen oma malli omissa pettymyksissä on tärkein.

Miten rakastaa pettymysten jälkeen?