Share |

LUENTO: Kunnioitus tarttuu

Raisa Cacciatore

Kunnioitus ja halveksunta ovat toistensa vastapari. Missä kohden tällä akselilla olet itse oppinut elämään ja millaista kasvatusta haluat siirtää jälkipolville?

Kunnioituksen kulttuuri ihmissuhteissa opitaan kotona, mallioppimisen kautta. Mutta tässä suhteessa kodeissa onkin yllättävän paljon eroja. Yhdessä kodissa kaikki kommentoivat toistensa tekemisiä kielteisesti, perinteen tai tavan mukaan, sarkasmilla sävyttäen: Mieluummin tätä syö, kuin selkäänsä ottaa. Mitäpä sinulta muuta voi odottaakaan! Pane lapsi asialle, mene itse perässä! Typerys!  Jopa positiiviseksi tarkoitetut viestit voidaan sävyttää kielteisillä ilmaisuilla: No osasithan sentään edes tuon. Tällä kertaa meni hyvin, yritä seuraavalla kerralla vähän paremmin.

Voi olla, että lasten kasvatus perustuu epäonnistumisten esille nostamiseen, huonouden alleviivaamiseen ja koveneviin rankaisuihin, kun virheitä on tehty. Rankaisut saattavat olla myös kehoa satuttavia: tukistusta, läimäytyksiä, korvasta vääntämistä, nipistystä, vitsaa tai remmiä. Kasvatusperinteet usein siirtyvät sukupolvesta toiseen.

Lapsen arvostaminen ja lapsen oikeuksien kunnioittaminen tarkoittaa lapsen edun ajamista asiallisin keinoin, loukkaamatta, pelottelematta. Asiallinen kasvatus ei tarkoita "vapaata" kasvatusta, lepsuutta tai ylipaapomista, ei myöskään yliankaraa kuria ja pelottelua.

Lapsen ja nuoren tervettä kehitystä tukee parhaiten rakentava kasvatus, jossa lasta ja nuorta autetaan selviytymään, tuetaan ja kannustetaan tarpeen mukaan. Ollaan paikalla, nähdään ja koetaan lapsen ja nuoren elämää tämän kanssa, mutta ei liikaa tämän yrityksiin ja päätöksiin päällepäsmäämällä. Tuetaan, ei tunkeuduta.

Halveksunnan kulttuurissa lasta opetetaan moittimalla, ivalla, häpäisyllä, pelolla ja ankaruudella. Kurittaminen ja epäonnistumisten osoittelu johtaa siihen, että lapsen itsetunto ja halu yrittää murenevat. Miksi yrittäisi onnistumista, jos aina vain huomataan virheet? Miten voisi opetella uskomaan itseensä, jos kaikesta huomaan, ettei läheisin aikuineenkaan usko minuun?

Jos lapselle sanotaan, että hän on aina vaikea, eikä ole koskaan kunnolla, eikä osaa ollenkaan käyttäytä, hän lakkaa yrittämästä. Jos vanhempi on hänet jo tuominnut luuseriksi, hän kokee, ettei pysty tuota leimaa enää millään lapsen keinollaan koskaan poistamaan. Lapsi alkaa muodostaa luuseri-identiteettiä hyvin varhain ja helposti. Uskoohan hän omaa viisasta vanhempaansa, joka toistaa, ettei hänestä mitään tule!

Lapsi jota nimitellään tyhmäksi ja ilkeäksi saa vain häpeän taakakseen, ei keinoja vaikeiden tilanteiden ja tunteitten hallintaan. Surullista.

Kunnioittamattomuuden tavat voivat siis olla myös sanallista loukkaamista, nimittelyä, väheksyntää, halveksuntaa ja ivaamista ja kiroilua. Possu! Sika! Ruipelo! Köntys! Haista p**a! Nämä sanat lapsi tai nuori kuulee usein juuri silloin, jos on innostuneimmillaan, haluaa esiintyä tai on jännittynyt. Silloin ne ehkä sivaltavat voimakkaimmin. Myös kaverit osaavat tätä kiusaamistapaa käyttää. Tällainen puhetapa jää päälle, opitaan malleista tehokkaana ja tavallisena puhetapana. Lapsi tietenkin kuvittelee, että kaikki toimivat noin.

Ruma tapa olla ihmissuhteissa voi todella rajusti vaikeuttaa miellyttävän ystävän, kivojen kavereiden ja kunnioittavan kumppanin saamista. Toinen nuori, joka on tottunut kohteliaampaan puhetapaan, ei hyväksy ronskia tai vähättelevää käytöstä. Näin mahdollisuus saada erityisen hyvän käytöksen kumppani, tai pärjätä tällaisen kanssa pitempään, vähenevät.

Kunnioittava suhtautuminen puolestaan nostaa esiin toisen ihmisen positiiviset piirteet ja korostaa onnistumisia. Tänä aamuna pukeutuminen sujui tosi hyvin! Onpa tukkasi kammattu hienosti. Osasit toimia aivan loistavasti tässä vaikeassa tilanteessa. Olet fiksu kun sanot noin. Kerro sinäkin, mitä ajattelet tästä. Sinua on ilo katsella ja kuunnella. Kunnioittava ihminen arvostaa ja kunnioittaa myös itseään, antaa itsetuntoisen ja itseään kunnioittavan aikuisen mallin: ei ryve itsesäälissä, itseinhossa, ei halveksi ulkonäköään tai sivaltele itseään idiootiksi. Jos kunnioitan itseäni, en kohtele itseäni, enkä salli itseäni kohdeltavan huonosti. Näin annan lapsellekin itsekunnioituksen mallin.

Kunnioittavassa kulttuurissa kasvatetaan myönteiseen keskittymällä ja onnistumisten esiin nostamisella. Tällöin aikuisen puhe lapselle on lasta arvostavaa ja ymmärtävää, kannustavaa ja rohkaisevaa, lujaa ja määrätietoista, lempeää ja myötätuntoista. Se on myös selkeää, lapsen kehitystason huomioivaa.

Kasvatuksessa lapsi saa ”respektipisteitä”, tarroja jääkaapin oveen onnistumisista ja palkintoja hellyydellä, kun onnistuu. Lapsen ja nuoren käytös- ja tunne-elämän pulmat nähdään kasvuhaasteina, joiden voittamisesta tehdään tuettu, kunniakas taival. Ja sillä tiellä aikuinen on käytettävissä, ei piiskuri, joka tekee siitä tuskallista kujanjuoksua.

Lapsen olemisia ja tekemisiä, silloin kun kaikki sujuu hyvin, puhutaan ja kehutaan ääneen, ja virheet jätetään huomiotta. Näin tulee halu onnistua lisää, saada kiitosta lisää, yrittää enemmän.

Mallioppimisen kautta voi kukin meistä olla oppinut tai nyt oppia kunnioittamisen kulttuurin, johon eivät kuulu loukkaukset ja iva, saati fyysinen väkivalta ja petokset. Kunnioittava suhtautuminen itseen, lapseen ja nuoreen on tehokkainta lapsen pärjäämisen edistämistä ja väkivallan ehkäisyä. Jos kunnioitan lasta, en ikinä nimittele häntä, enkä taatusti lyö. En uhkaa väkivallalla. Kun nuoren kohtaa kunnioittaen, hän oppii kunnioittamaan takaisin.

Kunnioituksen kulttuurissa arvostetaan ja vaalitaan hyvää ja ystävällistä käytöstä. Lapsi, joka oppii hyvät käytöstavat pienenä, saa aikuisena todennäköisemmin paremman työn ja enemmän terveyttä.

Ihminen tekee ilosta enemmän ja paremmin, kuin pelosta. Jos riskinä on onnistua, tekee mieli yrittää.

Lapsi alkaa aikuisena todennäköisesti kohdella itseään samalla tavalla kuin sinä kohtelet itseäsi nyt. Mieti millaisen aikuisuuden mallin annat. Arvosta lastasi, nuortasi, itseäsi ja kumppaniasi. Kaikki mitä teet oman elämänhallintasi hyväksi, ja iloisen, arvostavan koti-ilmapiirin hyväksi, on kuin sijoitus sen lapsen tulevaisuuteen, jota kasvatat.

Syrjäytymisen ja pärjäämisen mallit opitaan paljolti mallioppimisen kautta. Viljelemällä kunnioituksen kulttuuria lapsi ja nuori saa parhaat eväät pärjäämiseen ja hyvinvointiin. Missä kohden kunnioitus-halveksunta-akselilla toimit itse? Olisiko siitä mahdollista parantaa?