Luottamus on nuorelle tärkeä

 
Kun pikkulapsi opettelee kävelemään, ja kaatua muksahtaa, ei kukaan sano: ”Olishan se pitänyt arvata! Ja mä kun luotin sinuun! Olen menettänyt luottamukseni sinuun!” Ei, niin ei sanota, vaan ”Uus yritys! Ylös vaan ja taas yritetään! Varmasti opit kävelemään!”

Murrosikäinen harjoittelee samalla tavalla. Hän opiskelee vastuun ottoa, kaveriryhmän paineen sietoa, riskien arviointia, omien tekojen seuraamuksia. Ja omaa itseluottamusta.

Luottamus ei lopu kesken

Sanotaan, että aikuinen, joka luottaa murrosikäiseen, on hullu. Ei siis saa luottaa, että nuori heti osaa, eikä erehtyisi! Toisaalta ei voi vaatia, että nuori osaa heti. Nuori saa harjoitella, kompastella ja välillä kaatua, kun harjoittelee pärjäämistä.

Sama asia: Aikuinen, joka luottaa siihen, että yksivuotias kävelee kapeaa lankkua hai-altaan yli on hullu. Mutta aikuinen luottaa, että jonakin päivänä lapsesta tulee hyvä kävelijä. Ehkäpä maailman paras! Aikuinen kannustaa yrittämään uudelleen, eikä menetä luottamustaan.

Vanhemmuuden on muututtava koko ajan lapsen ja nuoren kasvaessa. On opittava antamaan vastuuta, liekaa, ja turvattava kuitenkin, ettei harjoittelu tapahdu liian vaarallisissa olosuhteissa.

Nuori ärtyilee

Nuoret tarvitsevat aggressionsa itsenäistymiseen. Se kuuluu asiaan. ”En kestä teitä, pakko alkaa katsoa avarampia oloja! Miten just mulla on tollaset vanhemmat!?” – Ja silloin nuori on pakotettu kysymään itseltään pelottaviakin kysymyksiä: ”Pärjäänkö? Osaanko tehdä oikeita ratkaisuja? Mitkä ovat oman elämäni kompassit, arvot? Ketä seuraten selviän hengissä, keneen voin luottaa niin paljon, että lähden itsenäisen elämäni alkuun hänen seurassaan? Mikä on minun laumani?” Tärkeitä kysymyksiä, jotka johtavat vastuun ottoon ja itsenäistymiseen. Olisi hyvä, jos näistä voisi jonkun kanssa jutella, kun omien vanhempien kanssa ei voi.

Perheen nuori, usein se esikoinen, on kuin jäänmurtaja, joka puskee itselleen vapauksia, oikeuksia ja arvostusta. Hän haluaa opetella aikuisuutta ja saada luottamusta, vaikka tekeekin virheitä.
On siinä muristavakin, jos aikoo kasvattaa vanhemmista murrosikäisen vanhemmat. Luottamus voi olla kuuma peruna perheissä, huoli ja pelot painavat vanhempaa ja murkku kokee sen epäluottamuslauseena. Nuori on mustavalkoinen: luottamus joko on tai ei ole.

Aikuinen ei saa olla mustavalkoinen, hänen on jaksettava luottaa uudelleen ja uudelleen.

Luottamus tuo turvaverkon

Luottamus on se kompassi, jolla nuori arvioi koko maailmaa ja myös omia ystäviään. ”Voinko luottaa häneen? Onko hän luottamukseni arvoinen vai pettääkö hän minut?” Luottamus on valtavan tärkeä asia nuorille. Jos nuori menettää luottamuksensa toiseen henkilöön, se on usein lopullista ja hyvin ankara tuomio.

Niinpä jos oma vanhempi tässä kotoa etäisyyden ottamisen vaiheessa sanoo: ”Ja minä kun luotin sinuun! Sinä petit luottamukseni!” Se on todella pahasti sanottu, niin ei saa sanoa! Nuori tulkitsee sen lopullisena tuomiona, ettei ole enää ikinä hyväksytty ihmisenä vanhempiensa silmissä. Että peli on nyt menetetty.
Vaan silloin sanotaan: ”Nyt meni vikaan. Väärä valinta, teit virheen. Mutta kyllä sinä vielä opit. Puhutaan, selvitetään, sovitaan, pyydetään anteeksi, vastataan mokista, hyvitetään. Sitten uus yritys! Olen aivan varma, että sinusta tulee elämää hallitseva, oikeita valintoja tekevä, tunteitten kanssa pärjäävä tasapainoinen ihminen. Olethan minun lapseni. Luotan sinuun!”

Irtiottouho

Kun nuori rakentaa itseluottamusta, hän yrittää uskoa siihen, että hän joskus pärjäisi omillaan. Tähän uskoon omien siipien kantamiseen ja omaan osaamiseen tarvitaan paljon työtä. Nuoren aivojen kehitys tarjoaa siihen hyvät "lääkkeet": suuria tunteita ja voiman kokemuksia. Ne ovat hänelle hyväksi! Nuori aina välillä uskoo olevansa aikuisempi kuin aikuinen itse! Hyvä niin. Toki se johtaa uhoon ja riskeihinkin, ne ovat "sivuvaikutuksia" tästä terveellisestä itsetunnon rakennuksen "lääkkeestä".

Nuori voi uhata poismuutolla. Aikuinen ei saa epäillä hänen pärjäämistään. Se on rankka epäluottamuslause. Kannattaa todeta, että varmasti pärjäät tässä maailmassa, ja voit muuttaa pois, kun se on aikanaan mahdollista ja järkevää.

Lopultahan kukaan ei voi varmasti sanoa, milloin joku nuori saattaisi jopa pärjätä omillaan. Monin paikoin on tavallista, että jo lukioon tai ammattioppilaitokseen muutetaan toiselle paikkakunnalle. 

Vankka luottamus

Luottamus nuoreen ei saa olla kuin osakemarkkinat. Nehän perustuvat luottamukseen ja heilahtelevat hetkessä ylös ja alas, kun joku firma tai johtaja menettää luotettavuuttaan. Luottamus nuoreen ei saa heilahdella, vaikka mokia tulee. Asiat opitaan vähän kerrallaan.

Luottamus on myös siksi tärkeä, että aikuisen mallista se sisäistyy nuorelle oman pään sisäiseksi puheeksi. Teitpä mitä tahansa, missä on myös riski epäonnistua, oman pääsi sisällä täytyy olla itseluottamusta. Pesitpä pyykkiä, rakennatpa talon, haetpa vaikka opiskelupaikkaa - silloin täytyy luottaa itseensä ja siihen, että kannattaa yrittää, vaikka kompastelisikin. Silloin tarvitaan luottamusta myös siihen, että elämä kantaa, usein luottamusta toisiin ihmisiinkin.

Kuulustelut ahdistavat

Jatkuva nuoren epäily, haistelu ja kuulustelu ei auta nuorta. Joskus se puolustaa paikkaansa, mutta ei saa leijua vakiotunteena nuoren kanssa oltaessa. Moni tosi luotettava ja parhaansa yrittävä nuori loukkaantuu: ”Ne salaa ei luota muhun! Koko ajan on syyllinen olo, enkä edes tiedä mistä mua epäillään.” Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta, kun luottamusta ei voi ikinä ansaita. Se voi johtaa siihen, että sitten toimii niin, kuin jo epäillään. Lakkaa yrittämästä. 

Luotettava aikuinen

Luottamus täytyy olla molempiin suuntiin. Myös nuoren täytyy voida luottaa vanhempiinsa. Ollaan luotettavia myös me, pienen ja ison lapsen luottamuksen arvoisia. Pidetään annettu lupaus, viedään kalaan ja retkelle kun niin on sovittu, eikä anneta aikuiskiireiden murtaa nuoren uskoa meihin.   Ollaan luotettavia myös siinä, ettei koskaan jätetä nuorta yksin pinnistelemään. Ei hylätä, oli mikä oli. Hylkäämisellä ei pidä edes uhata, muuten nuori putoaa tyhjän päälle. Sitoudutaan viemään oma nuori aikuisuuteen asti, vaikka kompastellen. Nuoren täytyy voida luottaa siihen, että hän voi aina tulla takaisin, virheistä huolimatta. Hänellä on lupa tulla kotiin ja aloittaa alusta.

 Täysi-ikäisenä nuori saa täyden itsemääräämisoikeuden. Niin isoa asiaa on opeteltava ja harjoiteltava. Luottamus on sitä, että tavallinen elämä jatkuu mokista huolimatta. Se on uusia alkuja ja puhtaalta pöydältä lähtemisiä, aina uudestaan, kunhan asiat on selvitetty ja hoidettu. Ei kaivella menneitä. Haaveet ovat töppäilyistä huolimatta olemassa. Virheet opettavat, että ei kannata toimia väärin. Sillä tavalla haaveet eivät toteudu. Voit tarjota tylyn rangaistuksen sijaan opettavan kokemuksen ja uskoa nuoren olevan uuden yrityksen ja luottamuksesi arvoinen. 

Luotetaan siihen, että nuori kehittyy, kypsyys ja harkinta tulevat pikkuhiljaa, kunhan odotellaan. Mennään yhdessä rastilta toiselle ja umpikujista korkeille harjuille. Luotetaan, että se aarre lopulta löytyy, vaikkei nuori itse aina uskoisikaan. Luotetaan nuoreen, uudelleen ja uudelleen, annetaan hänen tuntea luottamuksen luja ilmapiiri. Silloinkin, kun nuori itse ei enää usko itseensä, aikuisen silmistä ja sanoista kuuluu luottamus: tästä tulee hyvä!